tiistai 30. joulukuuta 2014

Taustaa - eli mistä kaikki alkoi...

Koko lapsuuteni olin urheilullinen. Lapsuus- ja nuoruusvuosina tulivat tutuksi niin juoksu- kuin hiihtokisat, naisvoimistelijat, karateseura ja savolaisen kotikyläni jalkapallokentät ja talvisin jääkiekkokaukalo. Koulumatkat poljin pyörällä ja kesälomat vietin maauimalassa ja rannoilla. Kolmetoistavuotiaana mukaan tuli vielä ratsastus.

Aikuisiässä kaikki jotenkin jäi. Ikää tuli lisää, samoin lapsia - ja kiloja. Minusta alkoi tulla sohvaperuna :-( Tiesin kyllä, että olin lihonut, mutta tuolloin kolmen lapsen yh-äitinä ajanpuutetta oli helppo pitää tekosyynä liikkumattomuuteen. Joulukuussa 2012 havahduin kuitenkin siihen, että vaatekokoni oli 42 entisen kolmikutosen sijaan ja päätin tehdä asialle jotain.

Korvasin epäterveellisen ruokavalioni vähähiilihydraattisella ja vähärasvaisella ja jumppasin kotona telkkarin ääressä lasten nukkuessa. Neljässä kuukaudessa laihdutin 12 kiloa. 

Huhtikuussa 2013 olin taas hoikempi ja elinvoimaisempi kuin vuosiin ja aloin juoksemaan. Ensimmäisen lenkkini olen merkannut harkkapäiväkirjaan 13.4.2013. Matkaa kertyi 4 km, aikaa kului puoli tuntia - ja jäin lajiin koukkuun. Kuusi viikkoa myöhemmin juoksin Kajaanin Street Runilla ensimmäisen varttimaratonini aikaan 59:57, kesäkuussa Turussa puolimaratonin aikaan 2:02:02, ja puolisen vuotta ensimmäisen lenkkini jälkeen saavuin Ylivieskan Kärkimaratonilla maaliin ajassa 4:34:34. 

Nyt, reilut puolitoista vuotta myöhemmin juoksukilometrejä on kertynyt reilut 2500km, tossujakin on kulunut muutama pari ja juostuja maratoneja takana on 4. Ja matka jatkuu. Olen koukussa. Koukussa juoksuun.

Aikaa harjoitteluun minulla on suurperheen arjessa melko vähän. Vaikka nykyään on mukana toinen aikuinen niin lapsiakin on reilusti tuplasti :-) Joskus on lähdettävä lenkille spontaanisti kun lapset yhtäkkiä häippäsevät kavereilleen, joskus on juostava epäinhimilliseen aikaan aamulla tai myöhään illalla ja joskus kuluu päiviä, että lenkille ei yksinkertaisesti ehdi. Valehtelisin kuitenkin, jos väittäisin, etten ajanpuutteesta huolimatta treenaa jossain määrin tavoitteellisesti. Minusta on mukava seurata omaa kehitystä, asettaa itselle tavoitteita ja haastaa itseni aina uudelleen ja uudelleen. Tavoitteet vain on asetettava realistisesti ja omaan elämään suhteutettuna.

Tervetuloa seuraamaan harjoitteluani!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti